10.11.11

Ruotsi: Flygande Jacob






Lusikkamatkan ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui naapurimaamme Ruotsi. Ruotsista ensimmäisenä mieleen tuleva ruoka on lihapullat, mutta päädyin kuitenkin vähän eksoottisempaan ja kuitenkin Ruotsissa yleiseen ruokalajiin, flygande Jacobiin eli lentävään Jaakkoon.


Lentävän Jaakon on keksinyt rahtilentojen parissa työskentelevä Jacobsson 1970-luvulla, josta ruokalaji on saanut nimensä. Alkuperäisresepti on julkaistu ruotsalaisessa lehdessä "Allt om mat" vuonna 1976.


Lentävä Jaakko on yksinkertainen valmistaa ja todella herkullista! Jännä makuyhdistelmä syntyy broilerista, pekonista, banaanista ja suolapähkinöistä chilikermalla höystettynä. Ruoka sopii nautittavaksi sellaisenaan tai riisin kanssa. Jaakko on melko raskasta ruokaa, joten lisäkevihannekset tuovat siihen mukavaa raikkautta. Vuokaan voisi lisätä myös vaikkapa herkkusieniä tai tuoretta chiliä, jos haluaa vaihtelua.



Flygande Jacob







noin 500 g broilerin rintafileitä
paketillinen pekonia
mustapippuria
2 banaania
1 dl suolapähkinöitä
2 - 2,5 dl (vispi-) kermaa
0,5 dl makeaa chilikastiketta
0,5 dl ketsuppia



Suikaloi tai pilko rintafileet ja pekoni. Paista pekonit ja broilerit pannulla kypsäksi pienissä erissä. Pekonin rasva ja suola mielestäni riittävät, joten mausteeksi tässä vaiheessa voi käyttää pelkkää mustapippuria. Toki muitakin mausteita voi lisätä, jos niitä kaipaa. Laita pekonit ja broilerit uunivuoan pohjalle ja viipaloi päälle banaanit.


Vaahdota kevyesti kerma, jos käytät vaahtoutuvaa kermaa, mutta ruokakermakin sopii tähän ruokaan oikein hyvin. Sekoita kerman joukkoon chilikastike ja ketsuppi. Voit käyttää näiden tilalla myös "chiliketsuppia", mutta laita silloin 1 dl sitä kerman joukkoon. Kaada kermaseos vuokaan ja ripottele päälle suolapähkinät.


Paista ruokaa uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti